Olet täällä

Matkailu vaihtui kaivosalaan

Nelli Malmioksa tuli Kolariin matkailualan töiden perässä, mutta nyt työpaikka on löytynyt kaivosalalta, kaivosyhtiö Northlandin Kolarin toimiston toimistopäällikkönä.

Kuinka päädyit Lappiin?

– Tulin sekä työn että uuden elämäntavan perässä kuusi vuotta sitten. Siirryin suhdanneherkältä matkatoimistoliikennealalta alkutuotannon pariin, uusi paikka löytyi Ylläkseltä. Halusin myös päästä ruuhka-Suomesta väljemmille vesille.

Työskentelit Kolarissa ensin matkailun parissa – oliko alanvaihdos vaikeaa?

– Ei, mutta haastavaa kylläkin. Matkailuala on puhtaimmillaan asiakaspalvelua ja sitä teen myös nykyisessä työssäni. Asiakkaat ovat kuitenkin vaihtuneet kenestä tahansa kadulta sisään kävelijästä oman talon henkilökuntaan, ja se on ollut erittäin positiivinen muutos. Uusi teollisuudenala on kiinnostava, koko ajan löytyy uutta opittavaa.

Mitä toimistopäällikön töihin kuuluu?

– Minun vastuulla on kaikki, mitä toimistossa tapahtuu: huonekaluista työpistejärjestelyihin. Huolehdin, että kollegat voivat rauhassa keskittyä tekemään omaa työtään ilman, että heidän tarvitsee miettiä tarvikkeita tai puitteita. Lisäksi vastuullani on huolehtia suomalaisten yhtiöidemme henkilöstöasioista ja kaikista sisään tulevista laskuista.

Kuinka tuttu kaivosala oli ennen kuin aloitit työsi Northlandilla?

– En tiennyt malminetsinnästä tai kaivosteollisuudesta mitään, en edes sitä, että ne ovat kaksi eri elinkeinoa. Kestävä kehitys ja luonnonsuojelu ovat minulle ensiarvoisen tärkeitä asioita, Oli ratkaisevaa huomata, kuinka tarkasti nykyaikaiset kaivokset noudattavat näitä asioita koskevaa lainsäädäntöä. Entinen peli ei enää vetele, ympäristöarvot on nykyisin otettava huomioon – onneksi.

Ovatko kaivosala ja matkailu ristiriidassa keskenään?

– Päinvastoin. Molemmissa on kyse paikallisten luonnonvarojen hyödyntämisestä, joka täytyy toteuttaa luontoa kunnioittaen. Täytyy muistaa, että puhtaassa luonnossa vaeltavia matkailijoita on paljon vaikeampi estää roskaamasta kuin kaivoksen henkilökuntaa, joilla esimerkiksi kierrättäminen kuuluu normaalirutiineihin. Toimiva kaivos voi myös tarjota lisäarvoa matkailuun. Kaikki riippuu eri alojen edustajien yhteistyöhalusta ja -kyvystä sekä tietenkin mielikuvituksesta.

Onko Lapissa asuminen muuttanut sinua?

– Olen päässyt tasapainoon ja saanut paremman kosketuksen itseeni. Miten täällä voisi olla onneton, kun ikkunasta näkyvä maisema on kuin taulu? Kun on rauhoittunut paikalleen, onnenhetket sattuvat kohdalle useammin.